Hirnahdus täältä Pihkainmäestä!
Lapsiperheen arkipäivä sujuu viihtyisästi pienellä kylällä. Meilläkin on jälkikasvua sen verran, että päivät ovat touhua täynnä. Toinen pikkuvarsoista on päiväkodissa, toinen alakoulussa – ja molemmat omalla kylällä. Toinen meistä aikuisista käy Kuopion puolella päivittäin tienaamassa heinärahoja perheelle.
Entäs jos olisimmekin samaa kuntaa Kuopion kanssa? Täällä on niin paljon lapsia, että jo nyt on melkoista tungosta. Saattaisihan liitoksessa käydä niinkin, että Pihkainmäki kasvaisi entisestään. Silloin lapsiluku lisääntyisi niin paljon, että koulua jouduttaisiin laajentamaan. Olisipa hienoa, jos tänne saataisiin vielä enemmän oppilaita. Jospa sitten saisimme useampia kielivaihtoehtoja!
Kuopiossa tuntuu olevan johonkin erikoistuneita yläkouluja vaikka millä mitalla. Tuon vanhemman varsan kohdalla voisi olla hyväkin, jos se pääsisi urheilupainotteiseen kouluun. On sen verran kova poika hiihtämään ja juoksemaan jo nyt.
Onneksi meillä ei ole ollut pahaa korvatulehduskierrettä, joten lääkärireissuja ei ole tarvinnut tehdä tuhkatiheään. Karttulassa pääsee kyllä nopeasti lääkäriin, kun olen naapureitakin jututtanut. Kaikki tuntuvat olevan tyytyväisiä. Enemmän täällä pelätään sitä, että Kuopion puolella on pitkät jonot päivystykseen. Jos liitos tulee, niin Karttulan palvelut eivät saa ainakaan heikentyä.
Neuvolaikäisiä meillä ei enää ole, mutta naapurissa kyllä. Omaa neuvolantätiä ei voita mikään, oli se sitten Karttulassa tai Kuopiossa. Voisihan se olla virkistävää käydä neuvolassa Kuopiossakin, samalla pääsisi äiti vähän kaupoille.
Täällä Pihkainmäessä on niin monenlaisia perheitä, että yhdelle sopii yksi ja toiselle toinen. Jos liitos tulee, niin tärkeää olisi se, että jokaisen toiveita kuunneltaisiin. Saisi sitten itse valita, että missä ne lapset koulunsa käyvät. Silloin liitoksesta olisi hyötyä meille pihkainmäkeläisillekin.

Nimi: Köli
Kotipaikka: Karttula
Ammatti: Vossikka
Työpaikka: Kuopio
Isäntä: Matti Niiranen
Kölin blogi - ota kantaa, kysy ja kommentoi. | Luo uusi keskustelu | |
| Aihe | Päiväys | Aloittaja |
|---|---|---|
| Tämä on nyt tässä, ja hyvä niin! | 30.06.2008 22:14 | Tsero |
| sSKkYlhUFZECCTzYl | 27.02.2010 04:28 | Vierailija |
| zRWpmnNqkdibnxPthS | 22.08.2010 14:11 | Vierailija |
| VYolwSTvYVFC | 22.02.2010 15:49 | Vierailija |
| Blogi: Luuloja vai luottamusta? | 21.11.2007 11:25 | 1 1 |
| Päätöksen tekoa omalla alueella | 21.10.2007 18:42 | Vierailija |
| Hyvää yhteistyötä myös ilman liitoksia | 20.10.2007 08:51 | Vierailija |
| vSPgelbDc | 20.07.2010 20:56 | Vierailija |
| Tosiasiat on selvillä | 20.01.2008 19:11 | Vierailija |
| yzsOCOwPlAz | 18.08.2010 22:27 | Vierailija |
| Mitä vielä | 18.04.2008 18:46 | Vierailija |
| lDACwJlmk | 16.08.2010 16:41 | Vierailija |
| Ei Kuopioon! | 14.10.2007 00:00 | Vierailija |
| Mihinkään kuopioon liitytä | 13.10.2007 19:00 | Vierailija |
| Alkaa olla kiire ottaa kantaa | 13.01.2008 19:42 | Vierailija |
| säilyvätkä peruskoulut Karttulassa | 11.12.2007 06:50 | Vierailija |
| Pienten kuntien kohtalo tulevaisuudessa? | 10.12.2007 08:08 | Vierailija |
| Parempia palveluitako? | 08.10.2007 14:46 | Vierailija |
| Ehdottomasti Kuopioon | 08.01.2008 13:54 | Vierailija |
| KARTTULA EI TULE TÄLLÄ HETKELLÄKÄÄN TOIMEEN ITSENÄISESTI | 06.04.2008 10:27 | Kuopiossa töissäkävijä |
| nLfBJKrTqZp | 05.10.2009 13:59 | vjnkrmw |
| Kuopion halu liitokseen | 05.10.2007 19:42 | Vierailija |
| zdWaoJpzvJew | 05.03.2010 03:42 | Vierailija |
| Tekniset palvelut | 04.10.2007 21:02 | Siru |
| keskittymiskehitys | 03.10.2007 22:12 | Vierailija |
| Eikö kiinosta | 03.10.2007 14:45 | Vierailija |
| terveyspalvelut | 02.10.2007 11:58 | Vierailija |
| Hyödyllinen linkki | 01.10.2007 09:51 | Vierailija |
| KcgryKbEbfc | 01.03.2010 03:57 | Vierailija |