Ajankohtaista
Valtioneuvosto on päättänyt Karttulan kunnan liittämisestä Kuopion kaupunkiin vuoden 2011 alusta. Valtioneuvoston päätös on annettu Helsingissä heinäkuun 20. päivänä.
Päätös löytyy tästä.
Karttulan ja Kuopion vuonna 2011 toteutuvan kuntaliitoksen valmistelu etenee. Kuntaliitos koskee henkilöstöä erityisesti Karttulan kunnan osalta.
Henkilöstölle järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karttulassa kunnantalolla torstaina 11.12. klo 14.
Liitteenä on tiedote, jossa kerrotaan kuntaliitoksen etenemisestä henkilöstön sijoittumisen näkökulmasta mm. seuraavia seikkoja:
- yksityiskohtainen henkilöstön sijoitussuunnitelma tulee kuntaliitossopimuksen mukaan tehdä vuoden 2009 loppuun mennessä
- tällä hetkellä ei ole olemassa suunnitelmaa, jossa olisi määritelty henkilökunnan tulevat toimipisteet tai tehtävät
- parhaillaan kootaan perustietoja sijoitussuunnitelmaa varten - aineisto valmistuu marraskuussa 2008
- ennen lopullisen sijoitussuunnitelman laatimista jokaista Karttulan kunnan henkilöstöön kuuluvaa tullaan kuulemaan henkilökohtaisesti maaliskuun 2009 loppuun mennessä
- esitys henkilöstön sijoittamisesta valmistuu toukokuun 2009 loppuun mennessä
- päätöskäsittely on kesäkuun 2009 loppuun mennessä
- vakinaisen henkilöstön palvelussuhteet turvataan molemmissa kunnissa viideksi vuodeksi 1.1.2011 alkaen
Kuntaliitoksen vaikutuksesta Sisä-Savon tereydenhuollon kuntayhtymän henkilöstöön tiedotetaan erikseen heti, kun Karttulan kunnan irtautuminen kuntayhtymästä selviää.
Lisätietoja antavat:
- kunnanjohtaja Matti Raatikainen, puh. 0447 495 200
- hallintojohtaja Heikki Vienola, puh. 0447 495 210
- hallinto- ja henkilöstöjohtaja Pauli Kurkirinne. puh. 0447 182 803
- kehittämispäällikkö Heikki Helve, puh. 0447 182 108
Karttulan ja Kuopion kuntaliitos on varmistunut. Molempien kuntien valtuustot tekivät asiasta myönteisen päätöksen maanantaina 30.6. Kuntaliitos toteutuu vuonna 2011.
Kuopiossa päätös kuntaliitoksesta syntyi yksimielisesti. Karttulassa valtuusto äänesti äänin 16-5 kuntaliitoksen puolesta. Kuntaliitosta vastustivat sitoutumattomat Kauko Laurila, Mira Halonen ja Reino Ruuni sekä keskustan Petteri Kokkarinen ja demareiden Pirjo Sormunen.
Karttulan valtuusto keskusteli kuntaliitoksesta noin tunnin ajan. Keskustelun aikana käytettiin 16 puheenvuoroa. Keskustelun avasi Pauli Mertanen (kesk.) toteamalla, että Kuopion ja Karttulan liitos on eduksi koko seutukunnalle ja lisää sen elinvoimaa. Laurila puolestaan totesi puheenvuorossaan, että Karttula on pärjännyt itsenäisenä kuntana tähänkin asti ja pärjää edelleenkin.
Kuntaliitossopimuksen mukaan Karttulasta tulee viisi valtuutettua Kuopion kaupunginvaltuustoon liitoshetkestä valtuustokauden loppuun eli vuosiksi 2011-2012. Vuoden 2012 kuntavaalit pidetään normaalisti ja valtuusto valitaan suhteellisten äänimäärien perusteella.Kuopion kaupunginhallitukseen ja lautakuntiin Karttula saa valtuustokauden loppuun saakka edustajan, jolla on puhe- ja läsnäolo-oikeus.
Karttulan kunnan vakituinen henkilöstö siirtyy Kuopion kaupungin palvelukseen. Molempien kuntien henkilöstön työpaikat turvataan viideksi vuodeksi. Karttulan kunnan kunnanjohtajasta tulee Kuopion kaupungin kehittämisjohtaja.
Laajeneva Kuopion kaupunki saa valtiolta yhdistymisavustusta 4,8 miljoonaa euroa. Avustus käytetään välittömien kuntaliitoksesta aiheutuvien kustannusten jälkeen Karttulan alueen kehittämiseen.
Karttulan ja Kuopion kuntaliitossopimus
Kuntaliitossopimukseen liittyvät kokoukset ja pöytäkirjatiivistelmät
2010
Karttulan ja Kuopion sosiaalipalvelujen työryhmä
Muistio 8.4.2010
Karttulan ja Kuopion kuntaliitoksen sosiaali- ja terveyskeskuspalvelujen työryhmä
Muistio 17.3.2010
Muistio 12.1.2010
Karttulan terveyspalvelujen työryhmä
Muistio 29.1.2010
Muistio 27.1.2010
Muistio 18.1.2010
Muistio 12.1.2010
2009
Karttulan ja Kuopion kuntaliitoksen sosiaali- ja terveyskeskuspalvelujen työryhmä
Muistio 22.9.2009
Karttulan terveyspalvelujen työryhmä
2008 loppuvuosi
Karttulan ja Kuopion kuntaliitoksen terveyskeskuspalvelujen työryhmä
2008 alkuvuosi
28.2.2008
Karttulan ja Kuopion kuntaliitossopimuksen alustava kokous
- kuntaliitoksen jatkovalmistelun aikataulu
- poliittisen neuvotteluryhmän asettaminen
- henkilöstön edustus poliittisessa neuvotteluryhmässä
- viestintäsuunnitelma
2.4.2008
Karttulan ja Kuopion kuntaliitossopimuksen neuvotteluryhmä
- työryhmän järjestäytyminen
- henkilöstön edustajien osallistaminen sopimusprosessiin
- kuntaliitoksen jatkovalmistelun aikataulu
- kansallinen kuntajakolain uudistustyö
- lähtökohdat sopimuksen sisällöksi
17.4.2008
Karttulan ja Kuopion kuntaliitossopimuksen neuvotteluryhmä
- kuntaliitossopimuksen keskeiset linjaukset
14.5.2008
Karttulan ja Kuopion kuntaliitossopimuksen neuvotteluryhmä
- kuntaliitossopimuksen linjausten tarkentaminen
- tiedottaminen henkilöstölle ja kuntalaisille
5.6.2008
Karttulan ja Kuopion kuntaliitossopimuksen neuvotteluryhmä
- katsaus kuntajakolain uudistamistilanteeseen
- kuntaliitossopimus
10.6.2008
Karttulan ja Kuopion kuntaliitossopimuksen neuvotteluryhmä
- kuntaliitossopimus
- kuntalaisillan järjestäminen 17.6.2008